Ylämaankarjan kasvatuksessa säätilojen ja vuodenaikojen vaihtelu luovat omia haasteitaan, mikä laidunalueiden, makuu-, ruokinta- ja juomapaikkojen suunnittelussa on hyvä huomioida.

• Eläinten saatavilla on oltava sulaa juomavettä.
• Eläimillä tulee olla riittävä suoja epäsuotuisia olosuhteita vastaan.
• Ruokintapaikat on järjestettävä niin, etteivät eläimet missään sääolosuhteissa tarpeettomasti likaannu.

Kesä

Ylämaankarjan naudat sietävät kohtuullisen korkeita lämpötiloja ilman huomattavia terveysvaikutuksia, mutta aina on varmistettava, että naudat löytävät varjoa paahtavalta auringolta. Aurinko kuumentaa mustan eläimen karvaa enemmän verrattuna keltaiseen. Eläimet vilvoittelevat mielellään vedessä ja käyttävät hyväkseen tilaisuuden jos laitumet rajautuvat vesistöihin. Puhdasta juomavettä tulee olla tarjolla. Emo -ja vasikkalaitumella juomapisteet tulee suunnitella niin, että myös vasikka saa puhdasta vettä. Lievä vedenpuute ei näy ulkoisesti, mutta vaikuttaa mm. emon maidontuotokseen ja eläinten painoon. Riittävän helppo juomaveden saanti onkin halpa tuotantopanos varsinkin kuumilla säillä, jolloin vedentarve lisääntyy. Eläinten on saatava vettä kohtuullisen matkan päästä sekä niin, ettei juomiseen tarvitse käyttää liikaa aikaa. Juontinopeus on vapaasta vesilähteestä jopa 10–15 litraa minuutissa. Siksi avoin juoma-astia olisi paras vaihtoehto riittävän juonnin varmistamiseksi.

Naudan kesävesihuolto

Eläinten tulee pysyä puhtaina säästä riippumatta. Kuivitetut katokset, hiekkakummut tai laajat metsäalueet tms. ovat sopivia makuupaikkoja. Tarvittaessa (esim. kovien syyssateiden aikana) voidaan makuupaikkoja lisätä makuualustaksi sopivalla materiaalilla. Eläimet hakeutuvat pitopaikassaan lepäämään kuiville paikoille, ja niillä pitäisi olla vapaus valita makuupaikkansa. Alkukeväästä, poikimakauden edetessä, on varmistettava laitumien turvallisuus ja järjestettävä useita kuivitettuja kohtia vasikoille makuupaikoiksi. Laitumilta on löydyttävä joko luontaisia tai rakennettuja tuulensuojia. Eläinten olojen tulee olla rodun tarpeet huomioonottava. Olosuhteiden tulee täyttää lain vaatimukset eläinten hyvinvoinnista.

 Eläinten hankinta

Suomalainen ylämaankarja polveutuu mm. Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Skotlannin tuonneista. Kantakirjoissa verilinjat ulottuvat aina Skotlantiin, usein kauas sukupolvien taakse.      

Maahantuojan on rekisteröidyttävä eläinten tuojaksi. Tuoja on henkilökohtaisesti vastuussa tuontieränsä terveydestä. Hankkiessanne maahantuodun eläimen, on sillä oltava syntymämaan kantakirja ja  terveystodistus sekä Suomen kantakirja ja ETT:n tuontitodistus.

Kotimaassa syntyneen, jalostuseläimeksi hankittavan eläimen, on oltava rekisteröity Suomen kantakirjaan. Kantakirjausta ylläpitää Faba. Eläimen terveydestä kertovat todistus salmonellavapaudesta ja ETU - nautakarjan terveystodistus.

Ruokinta

Ylämaankarjan nautojen ruokinta perustuu karkearehun käyttöön viljellyiltä peltonurmilta ja luonnonlaitumilta. Talviaikana ruokintaan käytetään pääsääntöisesti säilörehua ja kuivaaheinää. Erilaiset seoskasvustot hernettä, virnaa tai härkäpapua ovat hyviä valkuaisenaineiden lähteitä. Ruokintaan soveltuu myös maitoasteella korjattu viljakasvusto ns. kokoviljasäilörehu. Eläinten ruokinnassa tulee olla oikeassa suhteessa energiaa, valkuaista ja kuitua.

Highlandsonnin ruokinta lihantuotannossa VK2014

Kivennäisaineet

Kivennäisruokinta
Naudat tarvitsevat kivennäis- ja hivenaineita mm. ylläpitoon ja kasvuun, hedelmällisyyteen, maidontuotantoon, tiineyteen ja elinvoimaan. Ylämaankarjan nautojen ruokinta on korsirehuvaltaista. Tehdasvalmisteisia täysrehuja, joissa kivennäisiä olisi valmiina, käytetään vähän. Ulkokasvatuksessa vapaana laiduntavalle karjalle varmistetaan kivennäisten saanti joko nuoluvatien tai vapaasti nautittavien irtokivennäisten muodossa.
Erilaisia kivennäisvalmisteita löytyy useita: kasvaville naudoille monipuolista kasvukivennäistä, emot taas kaipaavat ennen poikimista hyvin vähän kalsiumia ja riittävästi magnesiumia sisältävää tunnutuskivennäistä ja peruskaudelle yleiskivennäistä. Ennen poikimista on hyvä huolehtia myös emolehmien riittävästä seleenin ja E-vitamiinin saannista. Poikimisen jälkeen emojen kivennäistarve kasvaa, sillä emojen on tuotettava vasikoilleen hyvää maitoa. Suolaa (natriumkloridia) on oltava naudoille aina vapaasti saatavilla. Helpoin tapa tyydyttää nautojen suolan tarve on pitää vapaasti tarjolla nuoltavia suolakiviä.
Kivennäisaineiden puutoksia voi olla vaikea paikantaa, sillä yleisoireina on mm. tuottavuuden aleneminen, kiilloton karva sekä yleisterveyden heikentyminen, jotka voivat viitata myös moneen muuhun vaivaan. Paras keino oman karjan terveyden ylläpitoon onkin panostaa kivennäis- ja hivenaineruokintaan, vitamiineja unohtamatta.

 Astutuskausi

Ylämaankarjan nautojen astutuksessa käytetään pääasiassa siitossonnia emolauman joukossa astujana. Toistaiseksi ylämaankarjan nautojen siemennys on vielä vähäistä. Ylämaankarjan sonnien siementä ja tietoa siemennyksistä voi kysyä lisää Fabasta. Ylämaankarjan nautojen astutus- ja siemennysajankohdassa on hyvä huomioida ulkokasvatus. Liian aikaisin emolaumaan päästetty siitossonni voi aiheuttaa poikimisten alkamisen hyvin aikaisin keväällä, jolloin sääolosuhteet voivat olla vielä epäsuotuisat. Jos sonnin taas annetaan olla vapaasti emolauman joukossa, voivat poikimiset ajoittua epätasaisesti ympäri vuoden. Yleisesti suosittu ajankohta siitossonnin päästämiseksi laumaan on kesä-heinäkuu, jolloin poikimiset alkaisivat aikaisintaan maaliskuussa. Kevätpoikimisia suositaan aikana jolloin esim.kärpäset eivät ole vaivana ja laidunkauden alkaessa vasikat ovat jo siinä iässä, että ne pystyvät hyödyntämään hyvää laidunnurmea. Siitossonni pidetään yleisesti emolaumassa 2-3 kuukautta, jolloin poikima-aika saadaan rajattua halutuksi ja poikimisten tarkkailu helpottuu. Siitossonni voidaan siirtää astutuskauden jälkeen esim. alle 2v. nuorsonnien joukkoon.

Siitossonni on emolehmätilan tärkein yksittäinen eläin, jonka vaikutus laumaan on huomattava. Siitossonnin valintaan kannattaakin käyttää runsaasti aikaa ja harkintaa. Siitossonnin ruokinnasta ja kivennäisten saannista on hyvä huolehtia ympäri vuoden, sillä esimerkiksi seleeni vaikuttaa siemennesteen laatuun. Myös sonnin kuntoluokasta on hyvä huolehtia. Sonnin jalkojen ja sorkkien kunto on hyvin tärkeässä roolissa.

Hiehojen ja lehmien kiimakierto on kolmen viikon mittainen. Ylämaankarjan hiehoista ja lehmistä osa näyttää kiimansa selvästi, toisilta sitä on hyvin vaikea huomata. Myös tämä on yksi syy miksi sonnin käyttäminen laumassa on suositumpaa kuin siemennys. Astutuskaudella on hyvä seurata lehmien kiimoja sekä sonnin aktiivisuutta, jotta voidaan arvioida tulevan vasikan poikimispäivä. Kiimapäiviä on hyvä kirjata ylös. Jos kiima on todettu eikä seuraavaa kiimaa tule kolmen viikon kuluttua, on astutusajankohta tiedossa. Ylämaankarjan lehmän kantoaika on keskimäärin 283 +/- 10 päivää. Tämän ajan kuluttua voidaan siis jo odotella lehmän poikimista, mikäli tiineys on jatkunut odotetusti.

Poikimakausi

Poikimakausi on emolehmätilan vuoden tärkein ja kiireisin aika. Emolehmätuotannossa terve, pirteä vasikka on toiminnan ja tuottavuuden kannalta kaiken kulmakivi. Poikimakauteen valmistautuminen kannattaa aloittaa ajoissa. Kun edelliset vasikat on vieroitettu on syytä panostaa emojen ruokintaan sekä erityisesti niiden vitamiinien ja kivennäisten saantiin. Nautojen tiineyden viimeinen kolmannes on erittäin tärkeä ja kriittinen ruokinnan suhteen, jotta vasikka kasvaa, mutta emo ei laihdu. Tällöin emot myös konsentroivat omat seleenivarastonsa syntyvään vasikkaan ja muodostavat elintärkeää ternimaitoa.
Poikimakauden ajankohta määräytyy edellisen vuoden astutuskauden mukaan. Tavoitteena olisi että vasikat syntyisivät kahden-kolmen kuukauden sisällä. Poikimisten valvonnan, ajankäytön ja työn kannalta lyhyt poikimakausi on etu. Eläinten tarkkailu, hoito, ruokinta ja esimerkiksi vieroitukset helpottuvat samanikäisen vasikkaryhmän kanssa.

Ennen poikimisia on syytä miettiä miten ongelmatilateissa tullaan toimimaan ja mistä on mahdollista saada apuvoimia jos niitä tarvitaan. Miten eläin on mahdollista eristää jos poikima-apua on annettava? Löytyykö laitumelta eläimille tarpeeksi sopivia, kuivia poikimapaikkoja vai onko käytössä erillinen poikimakarsina? Poikima-avun antamista varten on syytä pitää esillä ja käyttövalmiina ainakin seuraavat perustarvikkeet: riimu, desinfioiva pesuaine, liukaste, synnytysketjut ja pitkät kertakäyttöhanskat.
Eläinten joukossa on hyvä alkaa liikkua enemmän poikimakauden lähestyessä myös pimeällä ja totuttaa eläimet ääneen, liikkeisiin ja tuttuun hajuun. On hyvä tunnustella emojen utareita sekä lantiota, jotta huomataan kun maitoa alkaa kertyä utareisiin ja lantion siteet löystyvät. Tällöin tiedetään poikimisen olevan lähellä.

Emolehmätila – valmistaudu poikimiseen

Kasvatus vasikasta kestäväksi ja hyväksi emolehmäksi

Aita- ja käsittelyvälineet